sunnuntai 11. tammikuuta 2015

WEEK 14-15

A new year a new start and way to go!



Yhdessä ortopedin kanssa luotu tavoite "kesäksi kuntoon" tähtäyksenä vuodelle 2015!

Loppujen lopuksi se on kuitenkin ihan sama tapahtuuko "täysi" kuntoutus 6-9 kk välillä tai sitä myöhemmin... Pyrkimys on jatkaa prosessia maltilla minimoiden riskit uudelta loukkaantumiselta. Tätä kokemusta kun ei millään huvittaisi enää ikinä koskaan toista kertaa käydä läpi! 

Viimeisimpiä kuulumisia: Ensimmäiset kilometrit kevyesti juosten/hölkäten takana! 

Juoksumatolla tai jalkapallohallissa on tullut juostua, sillä vuodenaika ja kelit kun eivät ole mitkään parhaimmat polven turvallisuuden kannalta.   
Ensimmäisellä kerralla jalassa oli ikävää tuntumaa alusta lähtien ja voin vain kuvitella miten amatöörimäiseltä juokseminen sivusta näytti, siltä se ainakin tuntui! Kivuista huolimatta tuli 1 km sinniteltyä hiljalleen eteenpäin. 
Ensimmäisen juoksukerran jälkeen syntyi pieni epätoivo miten paljon kuntoutuakseen sitä vielä joutuukaan tekemään...
Mutta onneksi pienistä kivuista huolimatta, askeleet on tuntunut helpommilta kerta kerralta!  
Parhaimmillaan tällä hetkellä on tullut edettyä 3 km putkeen.




Videossa näkyy juoksua ja muutamia juttuja mitä uskalsin testailla ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Jalat liikkuu paljon hitaammin mitä mieli ja kroppa menisi... Ei auta siis kun etsimään luottamusta jalkaan ja kehittämään koordinaatiota takaisin. 

Pakko myöntää, ennen suorastaan vihasin tikkaita! Mutta leikkauksen jälkeen ehkä yksi suurimmista odotuksista on ollut koska uskaltaa ottaa tikkaat käyttöön. Ensimmäinen tikkailla kokeilu olikin: onnenpäivä!  


"All the little things that annoyed you so much are the things you'll, miss the worst when they're gone." 

Parin viikon päästä on taas luvassa 4kk postop kontrollikäynti Turkuun. Puhetta oli, että silloin suunnitellaan tekniikkaharjoitteiden mukaan ottamisesta!
Aika kuluu yllätävänkin äkkiä ja reilu 3,5 kk jo takana! Polvi ei vaikuta enää oikeastaan millään muotoa normaaliin jokapäiväiseen elämään. Täyden koukistamisen kanssa on vielä hitusen vajautta ja kireyttä, mutta eiköhän se ajan kanssa.  

Innolla ja motivaatiolla kohti kuntoutusviikkoa numero 16!





-Anna

2 kommenttia:

  1. Moi! Mulla on vähän samantapainen urakka melkein takanapäin. Käy lukeen ihmeessä mun blogia http://storiesofmylifefootball.blogspot.fi/ itsee ainakin autto kun sai lukea muiden onnistumisia. Tosin mulle ei todellakaan mennyt aina putkeen... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, täytyypä käydä lukemassa! :) Samaa on tullut myös havaittua, on motivoivaa ja helpottavaa kun löytyy samankaltasia pitkää kuntoutusprosessia käyviä...! :)

      Poista