WEEK 2
Ensimmäisen viikon leikkauksen jälkeen vietin kotona, jossa apua oli lähellä sitä tarvittaessa. Viikon päästä päätin jo koittaa yksin asumista opiskelupaikassani, toki vain lyhennettynä viikkona (ti-to) aluksi testaillen miten polven kanssa pärjää yksikseen. Ja voin sanoa, että tämä aika oli tuskaista!
Tunneilla istuminen oli jalalle hyvin puuduttavaa ja hetken istuessa liikkeelle lähteminen oli hyvin kankeaa. Lisäksi turvotus pakkasi lisääntyä edelleen tarpeeksi liikkuessa ja polvea alaspäin pitäessä.
Portaiden paljous ja niiden jatkuva kulkeminen oli uuvuttavaa, työlästä ja etenkin hidasta touhua keppien kanssa. Ehtihän siinä kieltämättä tutustua paremmin portaisiin ja laskea montako niitä oli matkan varrella jota useaan kertaan päivässä tuli kuljettua edestakaisin. Pienistä sisäisistä tuskan huudoista huolimatta kunnialla tuli selvittyä yksin asumisesta, mutta luksusta oli palata viikonlopuksi kotiin, jossa oli apua tarjolla koko ajan ja portaita ei onneksi lähimaillakaan!
 |
| Uuvuttavan keppielämän aikana tajusi kuinka onnellinen onkaan kun osaa ja pystyy KÄVELLÄ! |
Ensimmäinen fysioterapia käynti oli jo 4.10, jossa katsottiin miltä jalka näyttää ja miten harjoitteet sujuvat. Tikeistä pääsin eroon 13 päivän päästä leikkauksesta (6.10.2014).
 |
| 7.10, tasan 2 viikkoa leikkauksesta ja ensimmäistä kertaa kuntosalilla! |
Opiskeleminen ja yksineläminen alkoi jo helpottua hieman verrattuna edelliseen viikkoon. 3 viikkoa kun täyttyi oli lupa koukistaa jalkaa 90 asteeseen saakka. Tämä oli suuri helpotus! Istuminen oli tähän asti ollut erityisen haasteellista, sillä tähän mennessä jalkaa ei saanut koukistaa 45 astetta enempää ulommankierukan fiksoinnin vuoksi. 90 asteen koukistamisrajaa tuli nyt noudattaa aina viikkoon 6 asti.
 |
| 3 viikkoa ja 90 asteen koukistus oli vihdoin sallittua! |
Jo kolmatta viikkoa liikuntakyvyttömänä keppien kanssa kulkien, alkoi tehdä tiukkaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Urheiluaddiktina sisäinen minä huusi,että pakko olisi päästä liikkumaan ja juoksemaan edes kävelemään, mutta tilanne oli mikä oli...
Suurin toiveeni näinä aikoina oli kävelemään oppiminen jälleen. Sitä tuli ikävä! Järjissä pysymisen keinona tuli käytyä tekemässä yläkroppaa kuntosalilla ahkerasti,
jotain aktiviteettia joka helpotti oloa!
- Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti